| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kaavamuutoshanke
Asemakaavamuutoksella on merkittäviä vaikutuksia Billnäsin ruukin alueelle
Billnäsin ruukin alueella on meneillään asemakaavan muutos. Rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Billnäsin ruukin alue on valtakunnallisestikin ainutlaatuinen miljöö. Kaavoituksessa painottuvat kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennetun ympäristön suojelu sekä vanhojen teollisuusrakennusten käyttötarkoitusten muutokset. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (2008) mukaan uutta rakentamista kaava-alueelle tullaan osoittamaan suhteellisen vähän. Suunnittelun tukena hyödynnetään mm. vuonna 2001 laadittua Billnäsin ruukin ydinosan kulttuuriympäristöohjelmaa. Asemakaavamuutoksen aikataulu
Alueen kaavoitushanketta on käsitelty Uudenmaan ympäristökeskuksessa ensimmäisen kerran 15.2.2008. Seuraavan kerran asiasta on neuvoteltu 19.11.2009, jolloin pidettiin aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu. Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma on valmistunut 15.5.2008. Siinä määriteltiin hankkeen tavoiteaikataulu: -Aloitusvaihe, jolloin valtuusto päättää kaavan laatimisesta: (syksy 2007) syksy 2009
-Selvitysten teko ja kaavan valmisteluvaihe: syksy - talvi 2009-2010
-Kaavaluonnos: kevät 2010
-Kaavaehdotuksen laatiminen ja nähtäville asettaminen: syksy 2010
-Kaava valmis, hyväksymismenettely: kevät 2011
Asemakaavamuutoksen osalliset
Kaavamuutokseen osallisia ovat Maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaan alueen maanomistajat, viranomaiset ja yhteisöt sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Näitä ovat esimerkiksi: · Maanomistajat
· Asukkaat
· Elinkeinonharjoittajat
· Raaseporin kaupungin eri hallinnonalat
· Uudenmaan liitto
· Uudenmaan ympäristökeskus
· Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo
· Museovirasto (arkeologian osasto ja rakennushistorian osasto)
· alueella toimivat yhdistykset ja seurat, mm. Pro Billnäs ry, Kaippari ry, koulujen vanhempainyhdistykset, lastenkulttuuriyhdistys, KONSTiX ry, jne.
Työryhmä
Kaavatyön avuksi on perustettu epävirallinen työryhmä, johon kuuluvat: · Raaseporin kaupungin kehitysjohtaja Jyrki Hakkarainen
· Raaseporin kaupungin kaupunkisuunnittelupäällikkö Kukka-Maaria Luukkonen · Managements Events-yhtiöistä yrittäjä Olli Muurainen
· Rakennusapteekista yrittäjä Rakennusapteekin edustaja
na Jari Ahlqvist tai Anette Ringbom
· Billnäsin Taimitarha-ratsastuskeskuksesta Arja Aminoff
· Fiskarsin / Ferrarian edustaja Johanna Dyhr
· Pro Billnäs ry.:stä Mia Saloranta sekä Outi Lithén
· Työryhmä voi tarvittaessa täydentää itseään
Pro Billnäs ry.:n rooli MATERIAALIPANKKI:
LINKKEJÄ: |
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||